Kohtaamispaikassa on mielenkiintoisia kohtaamisia, musiikkia, sanaa ja rukousta keskiviikkoisin kello 18 Helsingin tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18. Paikalle voi tulla jo kello 17.30 nauttimaan teetarjoilusta ja hyvästä seurasta.
Arkkipiispa Kari Mäkinen sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin pitävät tärkeänä, että nuoret lähtevät aktiivisesti mukaan marraskuussa pidettäviin seurakuntavaaleihin.
Uudessa numerossa esitellään laajasti syyskauden toimintaa ja tapahtumia. Lue myös tulevan piispan Irja Askolan haastattelu ja nimikkolähetti Mirja Uusitalon kertomaa raamatunkäännöstyöstään Etiopiassa.
Suuntaatko askeleesi sunnuntaisin kirkkoon? Voisitko tarjota jollekulle käsivartesi tai autokyydin? Haluaisitko päästä taas kotikirkkoon, mutta et uskalla lähteä yksin?
Helsingin tuomiokirkko on Suomen kuvatuin rakennus ja oikeastaan koko Suomen symboli. Nikolainkirkoksi vuonna 1852 vihitty ja sittemmin Suurkirkkona tunnettu nykyinen Helsingin hiippakunnan pääkirkko on jokaiselle suomalaiselle tuttu rakennus.