Siirry sisältöön
3.9. Onneksi olkoon: Soili, Soile, Soila   |   Tekstiversio  |   Abc-   Abc+   |  
     Hae: 
 

Vihkiminen


Kirkkohäiden perusedellytyksenä on, että sekä morsian että sulhanen ovat rippikoulun käyneitä evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. Jos kihlakumppani ei kuulu luterilaiseen kirkkoon, pari voidaan vihkiä kirkollisesti, mikäli hän on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen (esim. adventisti, anglikaani, babtisti, helluntalainen, katolilainen, metodisti, ortodoksi tai Vapaakirkon jäsen).   Siviilivihkimisessä solmittu avioliitto voidaan siunata kirkollisesti. Siunaamista edeltää tapaaminen, jossa pappi keskustelee parin kanssa toimituksen sisällöstä. Siunaamistoimituksen kulku on melko lailla samanlainen kuin kirkollisen vihkitoimituksen.    

Huomioittehan, että kirkossa voi järjestää pienimuotoisempiakin vihkimisiä ja pappi tulee tarvittaessa suorittamaan vihkimisen haluamaanne tilaan tai paikkaan.

Vihkipaikka ja sen varaaminen

Vihkiminen voidaan suorittaa kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan alueella sijaitsevat Helsingin suosituimmat vihkikirkot: Helsingin tuomiokirkko, Johanneksenkirkko, Mikael Agricolan kirkko, Ruoholahden kappeli, Suomenlinnan kirkko ja Vanha kirkko. 

Vihkiaikojen varaaminen alkaa vuosittain internetpalvelulla edellisen vuoden toukokuun ensimmäisellä viikolla. Palvelu on avoinna näillä sivuilla viikon ajan. Tämän prosessin jälkeen otamme vihkivarauksia vastaan normaalisti kirkkoherranvirastossa.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa vihkivarauksia hoitaa tilavaraussihteeri, puh. (09) 2340 6111. Otamme vastaan kirkkoihimme tällä hetkellä lauantaiden vihkiaikavarauksia vuoden 2011 loppuun saakka. Arkipäivien osalta varauksia otetaan vastaan vuotta ennen vihkipäivää. Sunnuntaisin kirkot ovat varatut messuille ja kasteille, joten vihkimisiä ei järjestetä.

Kirkoissamme ei järjestetä vihkimisiä seuraavina lauantaina:

Pääsiäislauantai 3.4.2010
Pyhäinpäivä 2.11.2010
Joulupäivä 25.12.2010

Vihkipappi

Pappi ottaa yhteyttä vihkipariin noin  kaksi viikkoa ennen vihkitoimitusta, jolloin sovitaan aika vihkikeskustelulle. Siinä käydään läpi vihkimisen sisällön ja avioliiton merkityksen lisäksi vihkimiseen liittyvät käytännönasiat. Papin voi pyytää myös hääjuhlaan.  Pääkaupunkiseudulla (Espoo, Helsinki,  Kauniainen, Sipoo ja Vantaa) seurakuntien kesken on sovittu siitä, että vihkivä pappi tulee aina joko morsiamen tai sulhasen - usein morsiamen - kotiseurakunnasta eikä siitä kirkosta, missä vihkiminen tapahtuu. Omaan kotiseurakuntaan kannattaakin olla papin varaamisen osalta yhteydessä mahdollisimman pian kirkon varaamisen jälkeen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat vihkiparit vihkii niin pyydettäessä joku Tuomiokirkkoseurakunnan papeista. Papin kanssa voidaan sopia vihkiharjoitus kirkkoon. Kirkkoon voi tutustua suntioden opastuksella kirkkojen aukioloaikoina.

Jonkin muun kristillisen uskontokunnan kuin Evankelis-luterilaisen kirkon edustaja voi toimittaa vihkimisen tai avioliiton siunauksen kirkoissamme ainoastaan kirkkoherran luvalla. Vapaamuotoinen kirjallinen hakemus osoitetaan kirkkoherralle.   

Vihkitilaisuuden musiikki

Vihkikirkon kanttori soittaa kirkossa järjestettävät vihkimiset. Vihkimisessä soittavan kanttorin yhteystietoja voi kysyä varaussihteeriltä. Kanttoriin otetaan yhteyttä puhelimitse ja sovitaan häämarsseista ja mahdollisista muista musiikkiesityksistä. Kanttori vastaa tilaisuuden musiikista eli hän tekee lopullisen ratkaisun tilaisuudessa käytettävien musiikkikappaleiden suhteen. Vihkitilaisuudessa esitettävä musiikki on aina ns. elävää musiikkia. Tilaisuudessa ei ole mahdollista soittaa musiikkia tallenteilta.

Jos morsian kuuluu ruotsinkieliseen seurakuntaan, kanttori tulee alueella toimivasta ruotsinkielisestä seurakunnasta (Johannes församling p. 09 2340 7700). 

Avioliiton esteiden tutkinta 

Avioliiton esteiden tutkinta kestää seitsemän päivää ja on voimassa tämän jälkeen neljä kuukautta. (Sitä voidaan hakea aikaisintaan 4 kk ennen vihkimistä.) Avioliiton esteiden tutkinta hoidetaan oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Tuleva vihkipari täyttää aina lomakkeen "Pyyntö avioliiton esteiden tutkintaa varten sekä vakuutus ja ilmoitus avioliiton esteiden tutkintaa varten", jonka saa kirkkoherranvirastosta tai  voit ladata sen tämän sivun oikeasta laidasta. Lomake täytetään kirkkoherranvirastossa tai sen voi lähettää täytettynä kirkkoherranvirastoon myös postitse. Jos postitat lomakkeen, muista pyytää siihen kahden todistajan allekirjoitukset. Suomessa solmittavaa avioliittoa varten ulkomaalainen kihlakumppanin osalta  tarvitsee pyyntölomakkeen liitteeksi laittaa kopio passista (yli 18 vuoden ikä), todistuksen siviilisäädystään (naimaton, eronnut, leski) sekä Apostille-vahvistuksen em. todistukselle. Apostillen saa usein julkista notaaria vastaavalta viranomaiselta. Kirkollista vihkimistä varten tarvitaan lisäksi todistus kristilliseen kirkko- tai uskontokuntaan kuulumisesta.

Esteettömyystodistuksen voi hakea seitsemän päivän jälkeen kirkkoherranvirastosta tai se voidaan lähettää kihlaparille postitse tai jos vihkipappi tulee siitä seurakunnasta, jossa avioliiton esteiden tutkinta suoritetaan, voit pyytää toimittamaan todistuksen suoraan vihkivälle pastorille (laita rasti kohtaan "Pyydetään säilyttämään avioliiton esteiden tutkijalla vihkimistä varten").

Esteettömyystodistus tulee aina toimittaa vihkivälle papille viimeistään vihkitoimituksen yhteydessä.

Lisätietoja saa väestörekisterisihteeriltä puh. (09) 2340 6100. 

Kuulutus kirkossa 

Solmittavan avioliiton puolesta voidaan lukea esirukous sunnuntain jumalanpalveluksessa. Näistä ns. kuulutuksista sovitaan erikseen kirkkoherranviraston kanssa tai sähköpostitse tai vaikkapa avioliiton esteiden tutkintalomakkeen mukaan liitetyllä kirjeellä. Kuulutukset voidaan lukea kihlaparin toivomana sunnuntaipäivänä ennen vihkimistä ja kuulutusten lukeminen voi tapahtua useammassa kuin yhdessä kirkossa. Kirkon ei välttämättä tarvitse olla oman seurakunnan kirkko. Haluttu kuulutuspäivä ja -paikka on hyvä ilmoittaa kirkkoherranvirastoon viimeistään viikkoa ennen kyseistä päivää. 

Jumalanpalvelukset ovat sunnuntaisin Helsingin tuomiokirkossa, Johanneksenkirkossa ja Vanhassa kirkossa klo 10, Mikael Agricolan kirkossa ja Ruoholahden kappelissa klo 12 ja Suomenlinnan kirkossa kuun ensimmäisenä sunnuntai klo 14.  

Käytännön  järjestelyt kirkossa

Suntiot opastavat kaikissa käytännön järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä.      

Vihkimisen jälkeen

Vihkimisen yhteydessä pappi täyttää esteettömyystodistuksen ja toimittaan sen jälkeen tämän vihki-ilmoituksen kirkkoherranvirastoon. Vihkiminen rekisteröidään väestötietoihin tämän ilmoituksen perusteella ja vihkimisen pitäisi näkyä henkilötiedoissa viimeistään viikon kuluttua vihkimisestä.   Mahdolliset sukunimen muutokset rekisteröidään väestörekisteriin samassa yhteydessä vihkimisen kanssa. Sukunimen muutokset näkyvät henkilötiedoissa viimeistään viikon kuluttua vihkimisestä. Uuden ajokortin ja passin tai muiden poliisin myöntämien henkilökorttien hankkimista varten ei tarvita virkatodistusta nimenmuutoksesta. Jotkut virastot ja pankit saattavat vaatia todistuksen muuttuneesta nimestä tietojen kirjaamista varten. Todistuksesta käy uusi ajokortti tai passi, mikäli sen on ehtinyt jo hankkia. Muussa tapauksessa nimenmutos todistetaan virkatodistuksella.  

Virkatodistuksia saa Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteristä ja sen voi tilata esim. puhelimitse numerosta (09) 2340 5000. Ulkomailla ulkomaan viranomaisen edessä solmittu avioliitto tulee rekisteröidä suomessa. Rekisteröiminen tapahtuu maistraatissa parin omasta toimesta.

Linkit
  Kirkkoherranviraston yhteystiedot
  Tietoa vihkimisestä
  Tilaa virkatodistus
  Virtuaalihäät (voit mm. kuunnella häämusiikkia)
Ladattavat tiedostot
Dokumentin nimi: PDF
Pyyntö avioliiiton esteiden tutkinnasta  (139 kb)
Ohje kansainvälisen avioliiton esteiden tutkintaa varten  (18 kb)
Esteettömyystodistus Britanniasta  (17 kb)
Ulkomaalaisen tietojen ilmoittaminen  (32 kb)
Ohje ulkomailla tapahtuvaa avioliiton solmimista varten  (39 kb)
Vakuutus kasteesta, uskontokunnasta  (99 kb)