|
 |
|
Nepalissa 15 eurolla voi ostaa taululiituja yhden luokan vuoden tarpeisiin. Kuva: Maailmanpankki.
|
Yksityishenkilö on lupautunut maksamaan laihdutetuista läskeistä 15 euroa kiloa enintään 10 miljoonaan euroon asti. Laihduttamalla kertyneet varat käytetään Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi.
Ulkoasiainministeriö seuraa varojen käyttöä Nepalissa. THL tukee kampanjaa tiedotuksella ja kokoamalla punnitustiedot. Ulkoministeriön mukaan yhden opettajan kouluttaminen maksaa noin 500 euroa. Nepalissa voi 15 eurolla esimerkiksi ostaa taululiituja koko vuodeksi yhden luokan tarpeisiin tai pulpetin viidelle oppilaalle tai hankkia luokkaan 10 litran vedenpuhdistin. Puhdistimen käyttöikä on kolme vuotta.
Kampanjan taustahenkilö toivoo, että Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat organisoivat punnitukset. Kampanjaan osallistuminen on seurakunnille täysin vapaaehtoista.
Loppupunnitus tulee järjestää viimeistään 31.5.2010, jolloin loppupaino ja ”ostettavan läskin” määrä kirjataan. Seurakunnat toimittavat THL:lle yhteenvetotiedot punnitustuloksista, joiden perusteella Nepalin opettajankoulutuksen tukisumma määräytyy. Lahjoittaja ostaa laihdutetut läskit 15 euron kilohintaan. Tehty ostotarjous on maksimissaan 10 miljoonaa euroa. Kampanjan toivotaan laajemminkin tukevan suomalaisten painonhallintaa ja kansanterveyttä.
Miten mukaan?
Kampanjaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat täysikäiset henkilöt, joilla on ylipainoa. Loppupaino ei saa alittaa ihannepainon alarajaa (painoindeksi 18,5 kg/m2).
Painoindeksiä voi käyttää apuna arvioitaessa ylipainon määrää. Ihanteellinen painoindeksi on aikuisilla 18,5 – 24,9 kg/m2. Ikäihmisillä se voi olla korkeampi, jopa 24 – 30 kg/m2. Sopivan painon arviointi on kuitenkin aina yksilöllistä, ja ruumiinrakenne, lihasmassan määrä, painohistoria sekä sairaudet ym. on otettava huomioon. Yli 65-vuotiaidem on syytä laihduttaa vain, jos ylipaino uhkaa tai haittaa toimintakykyä. Muutaman kilon voi kuitenkin pudottaa lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisesti.
Painoindeksi lasketaan jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Esimerkki: paino on 80 kg ja pituus on 170 cm (1,7 m ), painoindeksi = 80/1,7x1,7 = 80/2,89 = 27,7 kg/m2.
Kampanjan taustahenkilö toivoo, että mahdollisimman moni kampanjaan osallistuva voisi asettaa yhteisen laihdutustavoitteen esim. ystävänsä, naapurinsa tai työtoverinsa kanssa. Tällöin tulee kuitenkin sopia seurakunnan kanssa punnituksista ja punnitustietojen toimittamisesta.
Punnitukset Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on mukana kampanjan toteutuksessa. Alkupunnitukset järjestetään kirkkoherranvirastossa (Meritullintori 3, 2. krs) helmikuun ajan viraston aukioloaikoina: ma, ti ja to klo 9–16, klo 12–18 ja pe klo 9–14. Punnitukset hoitaa viraston henkilöstö.
Kampanja on lähtenyt hyvin käyntiin. Kryptassa kävi alkupunnituksissa 2. helmikuuta pari sataa henkeä. Virastolla punnituksia on tehty reilut sata.Vielä ehdit mukaan puntarille. Alkupunnitukset on tehtävä 28.2.2010 mennessä.
Loppupunnitukset järjestetään tiistaina 25.5. kello 8–10 ja 16–19 Tuomiokirkon kryptassa sekä virastossa toukokuun ajan viraston aukioloaikoina. Lisäksi punnituksia järjestetään sunnuntaina 30.5. Vanhassa kirkossa kello 10 messun jälkeen ja Mikael Agricolan kirkossa kello 12 messun jälkeen kirkkokahvien yhteydessä.
Seurakunnat voivat hyväksyä myös työterveyshuollossa tai terveyskeskuksessa suoritetun punnituksen. Kampanjan hengen mukaista on, että osallistuja tuo henkilökohtaisesti terveydenhoitajan tai lääkärin allekirjoittaman painotietolapun seurakuntaan.
THL tiedottaa kampanjan etenemisestä verkkosivuillaan ja laskee tuloksista loppuyhteenvedon 15.6. mennessä.
Tietoa laihduttamisen tueksi
Omaksu uusia elämäntapoja, lisää liikuntaa ja tee ruokavalioremontti.
Laihduttajille suositellaan tutustumista terveellistä ravintoa ja painonhallintaa koskeviin ohjeisiin Suomen Sydänliiton tai THL:n verkkosivuilla: www.sydanliitto.fi/kaikki_sydamesta/painonhallinta/fi ja www.ktl.fi/portal/suomi/yhteistyoprojektit/laskilla_lukutaitoa.
Lisätietoa kampanjan toteutuksesta Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa saat joko soittamalla numeroon (09) 2340 6100 ja näiltä verkkosivuilta.
Lisätietoa Nepalista saat Ulkoasianministeriön global.finland.fi -sivuilta.
Miten 15 euroa voi parantaa Nepalin koulutusta?
http://global.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=184785 - esimerkkejä oppilaan, opettajan ja koulun näkökulmasta
Tausta: Nepalin koulutus ja opetusalan uudistus
http://global.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=184785
Nepal: kehityksen mittarit
http://global.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=33179
|